Joulu Karhulassa

karhulalainen
Julkaistu: 12.12.2018 - 09:05

Iän karttuessa on tapana kaivata lapsuuden jouluja. Hanget hohtivat, joulukuusessa oli aidot kynttilät, ruoat olivat maittavia ja kaikilla oli rauhaisa olo, lienee tyypillisin kuvaus. Aika samanlainen on myös oma muistikuvani.

Kun olin pikkusälli, perheeni ei viettänyt jouluja Karhulassa, vaan Lapuan Tiistenjoella. Äitini oli kotoisin sieltä. Kun Sunilan kansakoulun joulujuhla saatiin pakettiin, opettajavanhempani komensivat meidät huonokuntoiseen Panhardiin ja myöhemmin Pösöön. Alkoi viidensadan kilometrin seikkailumatka Etelä-Pohjanmaalle. Nykymaailman näkökulmasta melkoisen hullua touhua. Ei silloin ollut talvirenkaita, ojassa käytiin melkein joka reissulla.

 

Karhulalaiseen jouluun aloin tutustua vasta kymmenen vanhana. Tuolloin nuorella miehellä alkaa olla jo omaa tahtoa. Se näkyi myös joulutraditioiden noudattamisessa. Pitääkö Sunilan seurakuntakeskuksen joulukirkkoon osallistua. Protestoin, mutta hävisin. Laiha lohtu oli, että PK Reivilä määräsi ikätoverini Patson ja Hessun vielä autoritäärisemmin jumalanpalvelukseen kuin oma isäni.

Siinä vaiheessa, kun usko pukkiin oli kadonnut, sain osallistua myös lahjojen hankintaan. Ostopaikkoja oli meidän tapauksessa tasan yksi, Hentusen urheiluliike Karhulan keskustassa. Kun sinne isän ja veljeni kanssa heilahdimme, Väinö Hentunen huudahti joka kerta: Mitä opo! Ei siis ope, niin kuin muualla päin Suomea on tapana sanoa. No, ehkä toinenkin paikka oli. Lelut ostettiin Karhunpennusta, mutta sen sortin lahjoihin minä olin jo liian vanha.

Varhaisteininä perheeseemme ilmestyi perikummallinen joulutraditio. Isäni oli valittu eduskunnan jäseneksi ja silloin parlamentti istui ja äänesti muutaman viikon joulun alla. Juhlan viettoon saapui niin väsynyt kansanedustaja, että pari vuorokautta hän vain nukkui. Jos oikein muistan, ei se ainakaan teiniä juurikaan häirinnyt.

Kun rippikouluikä oli ohitettu, Sunilassa oli sellainen tapa nuorilla miehillä, että kotona ei jaksettu olla koko jouluiltaa, vaan lähdettiin ulos. Paikkoja, johon mennä ei juurikaan ollut. Talviaikaan seisoskeltiin SYP:n edustalla. En muista, että kukaan olisi silti valittanut virikkeiden vähyyttä. Itselläni ei tosin tainnut olla rohkeutta aattona karata mihinkään.

Itse asiassa niin tiukkaa kotikuri seitsemänkymmentäluvulla oli, että kun lukioaikaisen tyttöystäväni (nimeä en uskalla tähän laittaa, ettei kukaan suutu) kanssa olimme menossa Tapaninpäivänä elokuviin, äitini esitti jonkin sortin varauman. En sitä toki noudattanut, leffaan päästiin, mutta mieleen se jäi.

 

Joulu kuuluu niihin juhliin, jossa muistot ovat kultaa. Ja niin saa ollakin.

Toivotan Karhulalaisen lukijoille rauhaisaa Joulua!

 

KARI HÄKÄMIES

Kirjoittaja työskentelee nykyisin Varsinais-Suomen maakuntajohtajana.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy

Mainosta tässä!

Ota yhteys >

myynti@karhulalainen.fi