Kadonnut itsetunto

karhulalainen
Julkaistu: 11.06.2019 - 16:48

Olen asunut Suomessa kuuden eri maakunnan alueella. Selväksi on tullut, että ihmiset ovat eri puolilla Suomea hyvin erilaisia. Savolaisista ei aina ota selvää, eteläpohjalaiset uhoavat, stadilaiset katsovat muita ylen…

Mutta millainen on kotkalainen tai karhulalainen itsetunto? Ja onko niillä eroa?

Kun itse asettamaansa kysymykseen yrittää vastata, ajautuu epäilemättä perustavaa laatua olevien arvojen äärelle.

Kotkalaisuuteen on perinteisesti kuulunut halua näkyä ja kuulua. Suomessa on paljon paikkakuntia, joiden asukkaat eivät oikeastaan halua kertoa, mitä ovat kotoisin. Mutta sellainen tauti ei vaivaa saarella syntyneitä. Siinä on jotakin samaa kuin turkulaisuudessa. Omasta erinomaisuudesta ollaan vakuuttuneita kummassakin kaupungissa, mutta kotkalainen tekee sen muualta oleville myös selväksi. Länsisuomalaisesta pidättyvyydestä ei ole tietoakaan.

Karhulalaisuuden identiteettiä ei ole ihan helppo määritellä. Haasteellisuus johtuu siitä, että Karhulassa on paljon samaa kuin kotkalaisuudessa, meri, satama, suurteollisuus yms., mutta myös Kymistä peräisin olevaa maalaisuutta. Kanta-Kotkassa maalaisuus on jonkin sortin naurun asia, mutta Karhulan puolella siihen on suhtauduttu aina sympaattisesti.

Ominaispiirteillä on ollut myös seurauksensa varsinkin takavuosina. Kotka/Karhula on kokoonsa nähden tuottanut runsaasti urheilijoita, toimittajia, kevyen musiikin tähtiä, mutta paljon vähemmän yritysjohtajia tai tiedemiehiä. Kotkalaisuuteen/karhulalaisuuteen on aina liittynyt tietynlainen lyhytjännitteisyys ja se näkyy myös siinä, millaisissa asioissa on pärjätty.

 Mutta pärjätäänkö edelleen?

Kansainvälisessä aluepoliittisessa keskustelussa tunnetaan termi ruostevyöhyke. Suomessa se tarkoittaa alueita, jotka erityisesti ennen tuottivat suomalaisesta BKT:sta valtavan osaan, mutta jotka nyt kärsivät muuttotappiosta, työttömyydestä ja huonovointisuudesta. Sellaisia maakuntia ovat Kymenlaakso, Satakunta, Päijät-Häme ja Etelä-Karjala. Kaikkia Suomen kolkkia, joissa ihmisillä on ollut suuri itsetunto.

Kun Karhulan kauppalan työpaikkaomavaraisuus oli parhaimmillaan luokkaa 140 prosenttia, on kyyti alaspäin ollut niin raju, että se tuntuu ihmisten mielissä, uskossa tulevaisuuteen. Yksi uuden hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on nostaa ruostevyöhyke jaloilleen. Osa Suomea tyhjenee, tehtiin mitä tehtiin, mutta Kymenlaakson ja Kotka/Karhulan ei tarvitse kuulua siihen joukkoon. Sanon näin, vaikka itse asun tällä hetkellä Varsinais-Suomessa. Joten onnea matkaan Sirpa Paatero ja kumppanit!

Lopuksi tositarina. Palasin Karhulaan 1981 käräjiä istumaan ja kaupunginvaltuustoon. Menin KTP:n peliin. Vastustaja oli Koparit, joiden rivissä pelasi Mike Belfield, ensimmäisiä ulkomaalaisvahvistuksia Suomessa. Mike kaadettiin keskikentällä. Aurinkokatsomoon saakka kuului: ”Shit” Hetken hiljaisuus, kunnes tuli möreä-ääninen kotkalaiskuittaus: ”Puhu saatana suamee.”

Poliittisesti epäkorrekti juttu, mutta paljon siihen sisältyy.

KARI HÄKÄMIES

Kirjoittaja toimii Varsinais-Suomen maakuntajohtajana ja on kotoisin Karhulan Sunilasta.

 

Kommentit

Kiitos hyvästä ja oivaltavasta kolumnista! Terävää analyysiä, joka jäi mietityttämään. Jatkoa odotellen.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy