Karhulan kesä

karhulalainen
Julkaistu: 15.05.2019 - 09:27

Ennen kaikki oli paremmin, sanoo moni. Itse väittäisin, että ei paremmin mutta eri lailla. Yksi suurimmista eroista löytyy ihmisten vapaa-ajasta. Nykylasten tai teinien näkökulmasta ei kuusikymmentäluvulla ollut tekemistä ollenkaan. Paitsi, että omasta mielestä oli, kun muusta ei tiennyt.

En oikein osaa arvioida, kuuluinko lapsuuden kesien suhteen syrjäytyneisiin vai onnenpoikiin. Kun vanhemmat olivat kansakoulunopettajia, se tarkoitti kolmen kuukauden kesälomaa. Todistusten tultua jaetuksi isän Peugeot suuntasi kohti Lapuan Tiistenjokea, äidin kotikylää, jossa isoisä toimi kyläkauppiaana. Takaisin taidettiin tulla päivää ennen kuin kouluun taas mentiin.

Tiistenjoki oli täysin maalaiskylä. Jos oikein muistan, jokseenkin kaikki olivat maanviljelijöitä. Se avasi sellukylän pojalle aivan toisenlaisen maailman ja kesän. Traktoreita ei ollut, hevosella tehtiin töitä. Jopa eteläpohjalainen murre tuppasi tarttumaan.

 

Mutta samalla taisin menettää paljon. Kaverini Sunilassa viettivät kesän siellä. Sunila Oy:llä tosin oli Kesäniemessä mökkejä, joita tehtaan väki sai vuokrata. Pertsa ja Kilu -leffoja katsoessa syntyy ehkä kuitenkin hieman romanttinen kuva siitä, miten pikkupojat kesäänsä Sunilan kulmilla viettivät. Vaikka en paikalla ollut, luulen, että kenelläkään ei ollut omaa venettä. Ja vaikka melkein joka huushollissa vene taisi olla, ei sitä kakarat lainata voineet.

Myös kesäurheilun puolella jäin mopen osalle. Sisu ei varsinaisesti ollut jalkapalloseura, mutta kyllä myös juniorijoukkueita oli. Minulta ne jäivät väliin. Kun alkusyksystä palasin kentille, ei joukkueisiin voinut enää liittyä. Niinpä ensimmäisen oikean jalkapallo-ottelun pelasin eduskunnan joukkueessa 30-vuotiaana. Tiistenjoen maatalousyhteisössä ei joukkueurheilun kaltaista ”hömppää” harrastettu, mitä nyt hieman pesäpalloa.

 

Kirjoitin alussa, että kovin monenlaisista tekemisistä ei osattu nähdä edes unta. Monissa huusholleissa ei kuusikymmentäluvulla ollut vielä telkkaria ja jos oli, myös sieltä aukeava maailma oli kovin suppea. Ulkomaanmatkat olivat aika lailla tuntematon asia. Itse pääsin vanhempien mukana lapsena kerran pohjoiseen Ruotsiin ja Norjaan. Kun reissu oli ainutkertainen, sen muistaa edelleen loistavasti.

Päällimmäisenä on mielessä, että virvelin uistin jäi Tornionjoen pohjaan kiinni ja se, että isä salakuljetti Haaparannasta matkaradion (siellä paljon halvempi), mutta joutui poliisikuulusteluun.

Hieman vanhempana tuli toki liikuttua omin päin, mutta kyllä rockfestarit tulivat tutuksi vasta paljon, paljon myöhemmin. Aivan osattomaksi ei tosin jääty myöskään omilla kulmilla. Pitkäpaasin Pekka toimi Anjalassa liikuntasihteerinä ja järjesti hienon rocktapahtuman. Siellä kolahti Remu&Hurriganes ensimmäisen kerran.

Kun tätä naputtelen, ulkona ripottaa vettä. Niin ei lapsuudessa käynyt tietysti koskaan. Sillä tavoin asiat on hyvä muistaa.

 

KARI HÄKÄMIES

Kirjoittaja työskentelee Varsinais-Suomen maakuntajohtajana ja on kotoisin Karhulan Sunilasta.

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy