Opettajapersoonat

karhulalainen
Julkaistu: 24.09.2019 - 16:14

Vanhempani muuttivat Karhulaan viisikymmentäluvun alkupuolella. He hakivat virkoja, kuten äitini asian ilmaisi, kihlaparina. Se kai tarkoitti sitä, että kummankin piti saada töitä, muutoin ei tultaisi ollenkaan. No, lapsia oli Karhulassa tuolloin pilvin pimein, opettajia tarvittiin.

Tuohon aikaa erittäin monet opettajat olivat naimisissa toisen opettajan kanssa. Niin muodoin perheiden välinen seurustelu tarkoitti opettajien keskinäistä yhteydenpitoa.

Kun televisio ei vielä ollut mikään joka kodin huonekalu, toiminta oli myös aktiivista. Täydellistä huippua edusti Karhulan ja Imatran opettajien koko viikonlopun kestänyt urheiluottelu. Se oli juhlavaa itselle jo senkin vuoksi, että ensi kertaa pääsin hotelliin, Imatran Valtionhotelliin, tuon tapahtuman yhteydessä.

Muistan vieläkin, kun saavuimme hotellin respaan vanhempien kanssa ja Karhulan opettajien neitikaunotar kysäisi kuiskaten respassa palvelleelta vanhemmalta mieheltä: ”Mikä orkesteri teillä on tänään?” ”Italialainen orkesteri” kuului vastaus. Hymy kertoi kaunottaren pitäneen vastausta hyvänä.

 

Kuusikymmentäluvun koulunkäynti oli toisenlaista kuin nykypäivänä. Monet koulut henkilöityivät johtajansa mukaan. Karhulaa hallitsi Heikki Tohijärvi, Otsolaa Martti Maasilta ja Sunilaa Erkki Häkämies. Muitakin persoonia varmasti oli, mutta juuri koulunsa aloittaneen muisti ei vielä tuolloin pitkälle kantanut.

Maasilta ja Häkämies olivat hiihtomiehiä ja kävivät jatkuvaa taistelua hiihdon herruudesta kauppalassa. Erkki Häkämies satsasi omia rahojaan suksien hankintaan niille, joilla ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuuksia kilpasuksiin. Kun lumi tuli, opettajien asuntolan kellari täyttyi uusista suksipareista.

Martti Maasilta oli voitelijana kollegaansa parempi. Häkämies yritti paikata sillä, että Pöyhösen Pappa ”palkattiin” hiihtokilpailujen ajaksi voitelijaksi. Veistosalissa ei silloin veistetty, koska Pappa valtasi sen voitelutilaksi.

Hiihtokisojen vakavuutta kuvaa hyvin koulutarkastaja Hulkon kertomus siitä, kun hän saapui yllätyskäynnille Sunilan koululle, niin siellä ei ollut ketään muuta kuin siivooja. ”Ne on kaikki latua tekemässä” oli vastaus kuulunut, kun tarkastaja oli ihmetellyt tyhjää koulua. Kuinka muuten mahtaisi käydä tänä päivänä samassa tilanteessa?

 

Heikki Tohijärvi tunnettiin kovasta kurista, pedantista tavasta hoitaa asioita ja lauluharrastuksesta, mutta hiihtomies hän ei ollut. Heikki oli kerran heittänyt roskiin isäni Karhulan koululle jättämät kalossit. Kun hän tiedusteli niitä Heikiltä, oli vastaus yksiselitteinen: ”Ei täällä mitään kalosseja ole”. Mutta kun Erkki saapui seuraavaan kokoukseen, odottamassa oli uusi kalossipari. ”Eivät nämä ole minun ” -selitys ei kelvannut. ”On ne sinun.” Heikki Tohijärvi ei nimittäin tehnyt virheitä.

Persoonien aika on ohi. Siinä on sekä hyvää että pahaa. Opettajahahmot jäivät tuolloin ihmisten mieliin ja niitä on kiva nostalgisesti muistella. Mutta toisaalta suuri ego ei juurikaan sallinut toisinajattelua. Mentiin persoonat edellä ilman vastaväitteitä.

KARI HÄKÄMIES

Kirjoittaja on Varsinais-Suomen maakuntajohtaja ja kotoisin Karhulan Sunilasta.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy