Golflesket tarttuvat aseista järeimpään

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 14.06.2019 - 15:48
Golfleskien kapinassa näyttelevät Pekka Lohi (vas.) Marju Haltola, Arttu Laitinen,Katariina Myller ja Janne Ravi.

Aviomiehet jäävät koukkuun golfin pelaamiseen niin pahasti, ettei vaimojen auta muu kuin käyttää aseista järeintä: naimalakkoa. Siitä kehkeytyy kommellusten ketju, jota selvitellään golfhullun Raunon ja hänen golfkapinaa lietsovan vaimonsa Barbaran olohuoneessa.

Tilanne äityy niin pahaksi, että valtakunnallisen golfliitonkin on puututtava peliin. Riidan sovittelijaksi sovitellaan itse Martti Ahtisaarta, mutta mikä rooli tapahtumissa on Teemu Selänteellä ja Kimi Räikkösellä?

Tärkeintä on rytmin pitäminen

Kaikki selviää Kyminlinnan kesäteatterin tämänvuotisessa näytelmässä Golfleskien kapina, jonka ensi-ilta on perjantaina 12.7. Se on myös näytelmän kantaesitys.

Farssin on kirjoittanut Antti Hopia, jonka näytelmiä on nähty Kyminlinnassa viime vuosina usein: vuonna 2017 esitettiin Sulle nauran neiti kesäheinä -näytelmää ja vuonna 2015 näyttämöllä oli Lenin jäillä.

Golfleskien kapinan ohjaa Kotkan seudun harrastajanäyttämöiltä tuttuakin tutumpi Jyrki Koskimies, joka ohjasi myös Lenin jäillä -farssin.

- Olemmehan me näytelmän teemojakin miettineet ja henkilöhahmoista pyrimme tekemään ihmisiä, mutta kyllä me lähdemme puhtaasti viihdyttämään yleisöä ja saada ihmiset nauramaan, sanoo Jyrki Koskimies.

Koskimiehen mukaan tämä Antti Hopian näytelmä poikkeaa kirjailijan aiemmista näytelmistä siinä, että nyt tapahtuvat sijoittuvat miltei nykyaikaan, eivätkä historiaan. Koskimies lupaa, että vauhtia ja toimintaa esityksessä riittää kuten farssiin kuuluukin.

- Tärkeintä on rytmin pitäminen.

Kun näytelmän ensi-iltaan on enää kuusi viikkoa, ohjaajan otsalle saattaa nousta muitakin kuin helteen aiheuttamia hikipisaroita. Kohtausten nivomisessa soljuvaksi ketjuksi on vielä työtä.

Into vain kasvaa koko ajan

Näytelmässä on mukana vain viisi näyttelijää: Haminan Teatterista on ”lainassa” Raunoa esittävä Janne Ravi. Ensi kertaa näyttämöllä on Barbaraa esittävä Marju Haltola. Toisena pariskuntana nähdään Arttu Laitinen ja Katariina Myller sekä Raunon vanhana isänä Pekka Lohi.

Marju Haltolalle teatteri on ollut rakas harrastus lapsesta asti. Isän oli tapana viedä häntä katsomaan näytelmiä.

Oman näyttämöharrastuksen aloittaminen on muhinut mielessä pitkään. Nyt tilanne oli sellainen, että jotain uutta elämään oli hyvä saada.

Keskeinen rooli nopeatempoisessa farssissa ei liene helpoimpia ja tavallisimpia tapoja aloittaa harrastajanäyttelijänä, mutta Haltolaa ei hirvitä. Esiintymään hän tottunut työn puolesta ja haasteita elämässä saa olla.

- Into vain kasvaa koko ajan, Marju Haltola sanoo kesken harjoitusten.

Uusi harrastus on vastannut hänen odotuksiaan. Yllättynyt hän on siitä, miten nopeasti yhteishenki työryhmässä löytyi. Haltola solahti kokeneempien joukkoon mielestään sujuvasti. Osasyynä siihen on ollut Jyrki Koskimiehen kannustavalla ohjaustavalla.

Kyminsuun käyttöaste korkea

Karhulan työväennäyttämön kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Minna Lindberg iloitsee näyttämötoiminnan aktiivisuudesta. Uusia harrastajia on tullut ja Kyminsuussa toiminta oli erittäin vilkasta koko alkuvuoden.

- Käyttöaste oli korkea ja syksyllekin on jo paljon varauksia, Minna Lindberg sanoo.

Golfleskien kapinan kantaesitys on Kyminlinnan kesäteatterissa 12.7. Esityksiä on tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin 18.8. saakka paitsi Meripäivien aikana.

Ohjaaja Jyrki Koskimies ja Karhulan työväennäyttämön kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Minna Lindberg

odottavat jännityksellä tulevaa ensi-iltaa.

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy