Onko Kotka isäntä omassa hankkeessaan?

karhulalainen
Julkaistu: 13.11.2019 - 09:26

Demokratia näytti voimansa Kotkassa viime viikolla. Pihkoon koulun neljäsluokkalaisen Emilia Kukkosen ideoimana oppilaat ideoivat ja toteuttivat mielenilmaisun oman koulunsa puolesta Kotkan valtuustosalissa.

Liekö Greta Thunbergin esimerkillä osuutta, mutta kyllä tempaus osui ja upposi. Sitä paitsi pienet koululaiset käyttäytyivät valtuustosalissa mallikkaasti, jaksoivat kuunnella hiljaa, kun toiset puhuivat, toisin kuin monet valtuutetut omissa kokouksissaan.

Eräs poika uskalsi epäillä, että Kotka koulurahat menevät johonkin messukeskukseen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sami Virtanen (sd.) vakuutti, että eivät koulurahat sinne mene, vaan ihan muut rahat.

Jos Kotkan kaupungilla on monenlaista rahaa, kouluihin ja koululaisiin käytettävä raha on varmasti sellaista, joka maksaa itse itsensä takaisin. Se tuottaa paikkakunnalle hyvinvointia, jonka vaikutukset ulottuvat myönteisesti kauas tulevaisuuteen.

Sen sijaan tapahtumakeskukseen laitettava raha saattaa ollakin toisenlaista. Paitsi, että sen hyvää tekevää vaikutusta moni epäilee, se tuntuu olevan myös sähköistä: kipinät lentävät, kun isot pojat opettavat pienemmille (tytöille), miten asioita kuuluu hoitaa.

Ennen kuin tapahtumakeskus tai Xamkin kampus on Kantasatamassa, hotellista puhumattakaan, monta poliittista näytöstä on vielä luvassa. Tärkeintä olisi huolehtia siitä, että isännän eli Kotkan kaupungin ääni ja vahva ote ovat niin tapahtumakeskuksen kuin koko Kantasatama-kokonaisuuden rakentamisessa päällimmäisenä.

Kuka isännän ääntä tällä hetkellä käyttää Backstaff Oy:n hallituksessa? Miksi Kantasatama-hankkeen ohjausryhmä on Xamk-vetoinen?

 

EIJA ANTTILA

 

On taas se aika vuodesta...Kotkan Lihamestarit kinkkutilaus!

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy