Jääkiekkoa voi harrastaa raitapaidassakin

karhulalainen
Julkaistu: 11.03.2019 - 20:43
16-vuotiaat Titaanien jääkiekkoilijat Wilho Korpela, Niilo Ääpälä ja Niko Rönkä tekivät kovan ratkaisun. Runsas vuosi sitten he päättivät pukea ylleen Titaanien edustusasun lisäksi erotuomarin raitapaidan.

Tänä vuonna 16 vuotta täyttävät Titaanien nuoret jääkiekkoilijat Niilo Ääpälä, Niko Rönkä ja Wilho Korpela ovat toimineet myös erotuomareina jo runsaan vuoden.

Rönkä ja Korpela pelaavat edelleen Titaanien C-nuorissa. Oikeuden jakaminen täydentää harrastusta.

– Itse tuomarina toimiessa oppii kummasti kunnioittamaan raitapaitoja. Kaikkea ei todellakaan aina voi laittaa tuomareiden piikkiin, kaksikko kertoo kokemuksistaan.

Kolmikko suorittivat Kotkan Jääkiekkoerotuomarikerhon peruskurssin ja pääsivät tuomitsemaan junnupelejä.

– Tehtäväksi tulee muutama peli kuukaudessa. Palkkioista kertyy mukavasti bensarahaa, mopoikäinen Ääpälä kertoo.

Erotuomarikaan ei selviä virheittä pelistä.

– Kyllä sen huomaa, jos on onnistunut. Silloin pelaajat tai valmentaja ei tule sanomaan mitään. Sen näkee ainakin ilmeistä, jos on epäonnistunut, Ääpälä kertoo.

Kolmikko ei ole katunut raitapaidan pukemista ja suosittelevat erotuomariksi ryhtymistä muillekin. Kaukalon tapahtumat näkee erotuomarina hieman eri tavalla, mikä on opettavaista.

Kotkan Jääkiekkoerotuomarit järjestää kauden aikana pari peruskurssia. Maanantaina 18.3. järjestetään kevään kurssi Kotkan jäähallissa.

– Keväällä kurssin käynyt pääsee heti syksyllä tositoimiin, seuran puheenjohtaja Tuomas Pöyhönen kertoo.

Kotkan seudulla tilanne erotuomareiden suhteen voisi olla huonompikin.

– Olemme saaneet parin vuoden aikana yhdeksän nuorta mukaan, Pöyhönen iloitsee.

Jääkiekkoerotuomarit tarjoavat nuorille bensarahojen lisäksi polkua jopa ammattilaiseksi.

– Erotuomarina voi yltää liigatasolle, vaikka se ei pelaajana olisikaan mahdollista, ammatikseen erotuomareita Jääkiekkoliiton leivissä valmentava Jarkko Mänttäri kertoi.

Jääkiekkoerotuomarit toivottavat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleiksi.

– Yhtenä kohderyhmänä ovat uransa lopettavat tai sitä harkitsevat pelaajat. Tämä tarjoaa mahdollisuuden jatkaa lajin parissa,  kerhokouluttaja Jasu Raja sanoo.

Jääkiekkotuomarin peruskurssi pidetään maanantaina 18.3.2019 kello 18:00 alkaen Kotkan kilpajäähallin kokoustilassa.

Lisätietoja:

https://www.kotkajet.fi/?x254711=272288

On taas se aika vuodesta...Kotkan Lihamestarit kinkkutilaus!

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy