Testausasema palvelee myös tavallisia kuntoilijoita ja kuntoutujia

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 20.02.2019 - 19:34
Max Koski aloittaa tastausaseman testauspäällikkönä.

Kotkan testausasema otettiin virallisesti käyttöön tänään Karhuvuoren urheilutalossa. Samalla saatiin maaliin kaksi vuotta kestänyt Kotkan kaupungin ja Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian yhteinen kehitysprojekti.

Testausasema palvelee sekä urheilijoita, kuntoilijoita, kuntoutujia että ketä tahansa oman kehonsa kunnosta kiinnostunutta. Testausaseman avajaisissa puhunut Kotkan liikuntatoimen johtaja Antti Mattila korosti, että kysymys ei ole pelkästään huippu-urheilua tukevasta yksiköstä, vaan testausasema palvelee ennen kaikkea ihmisten hyvinvointia.

Mattila muisteli, että projektin alussa päättäjät suhtautuivat testausasemaan nihkeästikin.

- Kysyttiin, että onko Kotkalla varaa näihin leluihin, mutta lopulta kaikki meni hyvin, Mattila sanoi.

Mattila kiitteli kaupunkia rohkeudesta ja sanoi testausaseman näyttävän kyntensä vasta 5-10 vuoden kuluttua. Hän on varma, että asemaan panostetut rahat saadaan muuta kautta takaisin.

Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toiminnanjohtaja Jiri Auranen on ollut tiiviisti mukana

Kotkan testausaseman kehittämisessä.

Juoksumattojen aatelia

Kotkassa on nyt kunnon testaamiseen ja kuntoutukseen parempi laitteisto kuin missään muussa kaupungissa Suomessa. Yleensä tämänkaltaisia laitteita on urheiluopistoissa, mutta yhtä monipuolista kokonaisuutta kuin Kotkassa, ei muualta löydy.

Testausaseman ehdoton sydän on huippuluokan juoksumatto, joka eroaa monessa mielessä esimerkiksi kuntosalien vastaavista. Testausaseman matto on leveä, mikä mahdollistaa myös rullasuksihiihdon, pyöräilyn ja pyörätuolikelauksen.

Juoksumatossa on kaltevuuden säätö ja huippunopeus jopa 40 km/h, mikä mahdollistaa pyöräilyn lisäksi pikajuoksun, piikkareilla.

Juoksumaton varsinainen herkku ovat valjaat, jotka keventävät kävelijän painon jopa sataan kiloon asti. Se mahdollistaa esimerkiksi leikkauspotilaiden tai neurologisista oireista kärsivien kuntoutushoidon. Esimerkiksi aivoinfarktipotilaiden kuntoutukseen kehon painoa keventävä juoksumatto on oivallinen väline.

Max Koski aloittaa testauspäällikkönä

Testausaseman testauspäällikkönä aloittaa Jyväskylän yliopistosta pian valmistuva entinen huippu-urheilija Max Koski.

Juoksumaton lisäksi Koski esitteli avajaisissa testausaseman kolme kuntopyörää, tasapainoharjoitteluun soveltuvan laitteen ja kehonkoostumusanalysaattorin.

Kosken mukaan testausasema alkaa tulevaisuudessa tuottaa myös tieteellisiä tutkimustuloksia. Jo nyt on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa sovittu kahdesta opinnäytetyöstä.

Julkisen terveydenhoidon lisäksi myös työterveysyritykset tulevat Kosken mukaan olemaan testausaseman yhteistyökumppaneita. Testausaseman verkkosivuilta (testausasema.fi) löytyy muun muassa hinnasto.

Testausaseman markkinoinnista ja visuaalisesta ilmeestä vastaavat Mediatehdas Dakar ja Natashadesign.

Jiri Auranen, Kaupunginjohtaja Esa Sirviö, Max Koski ja Antti Mattila oli tyytyväisiä Kotkan testausaseman avajaisissa.

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy