Uutinen

Hyvinvointia Kotiin -yritys muutti uusiin tiloihin Karhulassa. Yritys haluaa tarjota asiakkailleen turvallista arkea.

 

Vellamon suunnittelija Ilmari Lahdelma huomauttaa, että Kantasataman maankäytön tilanne on aivan uusi, jos sopimus Cameron Sawyerin kanssa puretaan.

- Sinänsä on erittäin hyvä asia, että aktiivisuus Kantasatamassa lisääntyy. Paikkahan huutaa jotakin ratkaisua, Ilmari Lahdelma sanoo.

 

Nyt haastatteluun on kutsuttu yhdeksän hakijaa, eikä seitsemän kuten Karhulalainen-lehti (20.3.) kertoi. Aiemmista kärkiehdokkaista uusintakierrokselle pääsivät kaikki kolme eli Sanna Gango, Mikko Peltonen ja Minna-Marika Lindström. Alkuperäisessä esityksessä vain Gango oli mukana. Muutosesitys tehtiin kokouksessa, jolloin myös Peltonen ja Lindström pääsivät mukaan.

Karhulalaisessa kerrotaan virheellisesti, että Peltonen ja Lindström eivät olisi mukana.

Jutussa kytkettiin hieman virheellisesti yhteen työväentalon muuttaminen konserttitaloksi ja suojeluskuntatalon muuttaminen teatteriksi.

Totta lienee kuitenkin edesmenneen kokoomuspoliitikon Annan-Liisa Linkolan toteamus, jonka ajatus menee jotenkin näin: ”jos työväki voi käydä teatterissa entisessä suojeluskuntatalossa, porvarit voivat käydä konsertissa entisessä työväentalossa”. Ja sillä saatiin kokoomuskin konserttitalohankkeen taakse.

Titaaneilla on edessään todelliset pudotuspelit Suomi-sarjassa. Vain karsintasarjan voittajalle on luvassa paikka myös ensi kaudeksi valtakunnan kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla.

Jari Teilas Group esiintyy Kantola soi! -konserttisarjassa. Teilas kuvailee JTG:n tyyliä maailmanmusiikiksi, eri tyylilajien sulatusuuniksi. Kappaleissa kuuluu rock, blues, afrorock, soul, folk, reggae.

Valtuusto päätti selvityttää jälleen Kotkan lukiokoulutuksen vaihtoehdot. Demariryhmän puheenjohtajan Sami Virtasen mukaan oppilasennusteen näkymät puoltavat tällä hetkellä kahta lukiota. Myös kokoomuksen ryhmän puheenjohtaja Jari Elomaa veikkaa, että molemmat lukiot jäävät elämään.

Suomi haltuun! Vesa Levonen satasella eduskuntaan! Vaalit 2019