Karhulan lukio ei ole välittömässä vaarassa

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 24.09.2019 - 16:09

Kotkan kaupunginvaltuusto sai tietoa pyytämästään lukioselvityksestä viime viikolla. Karhulalainen-lehti kysyi valtuustoryhmien puheenjohtajilta, mitä selvitys heissä herätti, montako lukiota Kotkassa pitäisi olla ja jos on vain yksi, niin missä sen pitäisi sijaita.

Kyselyn perusteella Karhulalaiset voivat nukkua yönsä melko rauhallisesti. Useimmat ryhmänjohtajat ovat sitä mieltä, että Kotkassa voi edelleen toimia kaksi lukiota.

 

Ainoastaan Annika Aalto-Partanen (vihr.) keskittäisi lukiokoulutuksen nykyisiin tiloihin Kotkansaarelle.

- Lukio voisi sijaita kuitenkin myös Karhulassa, mikäli Etelä-Kymenlaaksossa päätettäisiin koulutuksen keskittämisestä yhteen lukioon, Aalto-Partanen toteaa.

Hän perustelee yhden lukion mallia laskevilla oppilasmäärillä ja olemassa olevilla kiinteistöillä.

 

Jani Paanasen (ps.) mukaan säästöjä etsitään nyt kaikkialta ja tuntuu, että kaikki halutaan keskittää Kotkansaaren perukoille.

- Yksikin lukio Kotkassa periaatteessa riittää, kunhan tilat ovat riittävät. Lukion pitäisi sijaita Karhulassa, joka on liikenneyhteyksiltään paljon parempi kuin Kotkansaari. Kotkan lukioissa käy muitakin kuin kotkalaisia nuoria, Paananen perustelee.

 

Mikko Almgrenin (kd.) mukaan nykytilanteessa lukioita ei saa vähentää. Pitää säilyttää niin Karhulan kuin Kotkan lyseon lukio sekä Kotkan aikuislukio, joka hänen mielestään tukee työllisyyskehitystä myös työuran eri vaiheissa ja palvelee hyvin eri-ikäisiä kuntalaisia.

Almgrenin mielestä selvitys jäi ohueksi, eikä rehtoreilta ollut kysytty mielipidettä.

- Jos Karhulasta vietäisiin lukio pois, saattaisi osa karhulalaisista valita Haminan lukion. Nykyisten lukioiden säilyttäminen on veto- ja pitovoimatekijä.

- Myös ruotsinkielistä lukiota on tuettava edelleen, Almgren kommentoi.

 

Saila Piipari-Huovilassa (kok.) lukioselvitys herätti ristiriitaisia ajatuksia. Hänen vastauksestaan voisi tulkita, että Kotkan ainoan lukion paikka olisi Karhulassa.

- On hyvä, että selvitys on tehty ja siitä käy selvästi ilmi muun muassa potentiaalinen säästö, mikäli lukiot yhdistetään tai koulutus siirretään koulutuskuntayhtymän järjestettäväksi.

- Eri vaihtoehtojen uhkia ja mahdollisuuksia on tuotu laajasti esille, mutta suuri puute on se, etteivät lukioiden rehtorit ole olleet mukana valmistelutyössä.

Piipari-Huovilan mielestä tämänhetkisen peruskoulun päättävien nuorten määrällä Kotkassa pitää olla kaksi lukiota, mutta tulevaisuudessa yksi, mikäli väestökehitys jatkuu laskevana.

- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Karhulan elinvoimaisuuden kannalta on erittäin tärkeää, että alueella on jatkossakin riittävä määrä toisen asteen opetusta.

 

Vesa Levonen (kp., sit.) on sitä mieltä, että Kotkan talouden tasapainottamiseksi yksi lukio riittäisi ja lukiouudistus on välttämätön.

- Jos seudun muut kunnat tulisivat mukaan uudistuksiin, Karhula olisi paras sijaintipaikka. Jos uudistus tehdään vain Kotkan sisäisenä, Xamkin kampuksen ja tapahtumakeskuksen rakentaminen tuo parhaiten synergiaa, Levonen muotoilee.

 

Antti Hyyryläisen (vas.) mukaan hänen ryhmänsä on viime vuodet ollut sitä mieltä, että Kotkassa tulee säilyä kaksi suomenkielistä lukiota.

Hyyryläisen mielestä selvitys oli odotettu, koska kustannussäästöjen hakemiseksi ei ole muita vaihtoehtoja kuin lukioiden määrän vähentäminen tai lukio-opetuksesta leikkaaminen.

- Kustannussäästöjen hakeminen ja leikkaukset lukiokoulutuksesta ovat kuitenkin ristiriidassa kaupunkistrategian kanssa, jossa Kotkan todetaan ”panostavan voimakkaasti opetukseen ja koulutukseen”, Hyyryläinen huomauttaa.

- Lisäksi valtuusto on jo päättänyt, että Karhulan lukio sijoitetaan samaan kiinteistöön yhdistettävien Karhulan ja Helilän yläkoulujen kanssa. Selvityksen ehdotus Karhulan lukion lakkauttamisesta/siirtämisestä on siis ristiriidassa valtuuston jo tekemän päätöksen kanssa.

 

Pia Hurtta (sd.) toteaa, että lähivuosina oppilasmäärä riittänee kahteen lukioon.

- Se, onko meillä hallinnollisesti yksi lukio ja kaksi toimipaikkaa, on eri asia, Hurtta pohtii.

Hurtan mielestä tehtyyn selvitykseen liittyy paljon muutakin pohdittavaa kuin esiin nostetut asiat.

- Käymme asian ryhmän kesken perusteellisesti läpi marraskuun puoleen väliin mennessä.

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy