Materiaalin hengittävyys on kaiken a ja o

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 16.03.2019 - 10:30
Jaana Ja Hannu Rinteen kodissa on paljon huoneita, jokaiselle toiminnolle omansa.

Perinnemestari Hannu Rinne ja hänen puolisonsa Jaana Rinne ostivat Pyhtäällä sijaitsevan Kiviniemen kartanon viisitoista vuotta sitten. 1500-luvulle juurensa ulottavan tilan päärakennus oli ollut pitkään tyhjillään ja niin huonossa kunnossa, ettei se tahtonut mennä kaupaksi. Tai olisihan se mennyt, mutta silloinen omistaja ei halunnut myydä sitä purettavaksi uuden talon tieltä.

Sitten tulivat Rinteet, joilla oli yhteinen unelma asua maalla vanhassa talossa ja kunnostaa sitä perinteitä kunnioittaen. Helsinkiin jäi kaupunkiasunnoksi pieni yksiö.

- Ei tällaiseen voi ryhtyä, jolleivät molemmat jaa samaa ideaa elämisen ja asumisen tavasta, Jaana Rinne sanoo.

- Asuminen maalla vanhassa talossa ei ole aina helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa.

- On hieno ymmärtää, kuinka talo toimii, lämmittää puu-uunia ja maalata punamullalla. Itse suunniteltu ja rakennettu talo ympäristöineen tulee osaksi omaa persoonaa, Hannu Rinne sanoo.

- Meille koti on elämäntarkoitus.

Perinteestä uusi ammatti

Kun Rinteet ostivat Kivinimen kartanon, Hannu oli Jaanan tapaan graafinen suunnittelija. Nyt hänen työajastaan kuluu graafisen suunnittelijan työssä enää noin viisi prosenttia, muu aika kuluu tavalla tai toisella perinnerakentamisen parissa: Perinnemestarin konseptiin kuuluvat luennot, konsultointi, kirjojen kirjoittaminen, perinnerakentamisen kurssit Kiviniemen kartanossa, muun muassa.

Kun Mediatehdas Dakarin toimitusjohtaja Pasi Riiali rakensi kartanon naapurissa uutta omakotitaloa, syntyi pian ajatus Perinnemestari-televisiosarjasta. Sittemmin Rinne on julkaissut aiheesta myös seitsemän kirjaa.

Perinnemestari.fi-verkkosivut ovat myös kattava tietopaketti vanhan talon kunnostamisesta.

Kosteuden pitää kulkea vapaasti

Panu Kailan Talotohtori-kirjan kautta Hannu Rinne aikoinaan ymmärsi, että on olemassa kaksi korjaamisen tapaa, ns. rautakauppakorjaaminen ja sitten se toinen, rakentamisen perinteeseen nojaava ja sitä kunnioittava tapa.

Kyllä Rinteilläkin rautakaupassa tili on, sillä sieltä saa nykyään myös perinteisiä materiaaleja. Mutta tarkkana pitää olla.

- Rautakaupan paperitapeteissa on yleensä muovia, mutta niitä voidaan myydä hengittävinä. Materiaalin hengittävyys on rautakaupassa eri asia kuin mitä me perinnerakentajat hengittävyydestä ajattelemme.

Materiaalien hengittävyys on kaiken a ja o. Asumisen synnyttämä kosteus saa kulkeutua rakenteisiin ja sitä kautta ulos tai takaisin sisään, jos sisäilma on kuivaa. Hannu Rinne huomauttaa, että nelihenkinen perhe luovuttaa 10 litraa vettä vuorokaudessa.

Kosteuden pitää saada kulkea vapaasti, jolloin se ei jää rakenteisiin vangiksi.

- Hengittävä materiaali tai rakenne vastaanottaa ja luovuttaa vettä kaasumaisessa tai nestemäisessä muodossa, Hannu Rinne sanoo ja pitää huolta siitä, että toimittaja kirjaa lauseen sanatarkasti ylös.

- Hyvä rakenne on kastuva. Se mikä kastuu, myös kuivuu.

- Perinteiset materiaalit tekevät rakenteet vikasietoisemmiksi.

Hengittävien materiaalien lisäksi perinnerakentamiseen liittyvät rakennustekniikka ja estetiikka. Jos vastakkain ovat hinta tai työmäärä ja estetiikka, Rinteitten ajattelussa estetiikka voittaa aina.

Asu ensin vuosi

Rinteitten ajatukset perinnerakentamisesta ovat hyvin käytännönläheisiä, neuvoja kodinkorjaajalle todennäköisiin pulmatilanteisiin. Tai remontin tilaajalle. Vanhan talon korjaamiseen voi ryhtyä kolmella tavalla. Joko tehdä itse, teettää ulkopuolisella yrityksellä avaimet käteen -periaatteella tai tehdä itse apuvoimien kanssa kuten Rinteet.

Rinteitten mielestä itse tekeminen ei ole kovin vaikeaa, mutta huolellinen pitää olla. He kannustavat ihmisiä rohkeuteen, siihen, että uskaltaa esimerkiksi avata lattiat tai tapetoida.

Kaiken voi heidän mielestään korjata. Kun vanhaa taloa on hankkimassa, tärkeintä on tarkistaa vesikaton ja alapohjan kunto.

Vanhan talon ostajille Rinteet antavat ohjeen: asu ensin vuosi. Vuoden aikana talo näyttää ominaisuutensa ja korjaustarpeensa.

- Jos lattiat eivät ole kylmiä, niille ei kannata tehdä mitään, Hannu Rinne huomauttaa.

Vuoden asumisen aikana voi kerätä tietoa korjausrakentamisesta eri lähteistä, mutta suhtautua niihin myös kriittisesti.

Tyylihistorian tajua

Rinteitten ajanlaskussa vanhoiksi taloiksi lasketaan rintamamiestalot ja sitä vanhemmat. Suomalaisesta rakennuskannasta noin kaksi prosenttia on hirsirunkoisia.

- Jos ihminen onnistuu vanhan hirsirunkoisen talon saamaan, hänen olisi hyvä hoksata pitävänsä käsissään antiikkia, Jaana Rinne sanoo.

- Perinnerakentamiseen liittyy myös tyylihistorian taju. Rintamamiestaloa ei pidä korjata 1800-luvun tyylillä.

Kiviniemen kartanon päärakennuksen väritys on peräisin omistajilta 1960-luvulla.

Aittarakennuksen verstaassa hoituvat muun muassa puutyöt.

Työkalut pysyvät järjestyksessä verstasaitan seinällä.

Kiviniemen kartanon rakennusten sydän ovat lukuisat uunit.

Vierastalon makuuhuoneessa on rauhallinen tunnelma.

 

 

 

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy