Näyttämömusiikin kauneimpia Kantolassa

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 12.02.2019 - 10:48
Riikka Pelo hypähti Kantolan pianon päälle. Esa Ylösellä ja Riku Pelollakin oli hauskaa, kun kolmikko tutustui Kantolan tiloihin.

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä helmikuun lopussa Sunilan Kantola täyttyy tutuista ooppera-, operetti- ja musikaalisävelmistä. Kuudennessa Kantola soi! -sarjan konsertissa esiintyy kotkalainen  laulajapariskunta Riikka ja Riku Pelo säestäjänään Esa Ylönen.

Riikka ja Riku Pelo esittävät sekä duettoja että soolokappaleita. Myös pianosooloja on luvassa.

Kolmikolla on pitkä yhteinen musiikillinen historia takanaan. Nyt on vuorossa kolmas esiintyminen ooppera-, operetti- ja musikaalisävelmien parissa.

He aloittivat esiintymiset Kotkan klubin Show and Dinner -illasta, sen jälkeen oli vuorossa idyllinen  Kiviniemen kartano. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Alvar Aallon suunnittelema Kantola sopii esityspaikkojen jatkumoon mainiosti.

Ylöselle Kantola on entuudestaan tuttu, mutta Pelot kävivät tutustumassa paikkaan ensi kertaa: upea, hieno, mahtava … kuului kommentteja. Pedagogeina he osasivat heti kuvitella upean Kantolan majoitusmahdollisuuksineen esimerkiksi sopivaksi paikaksi laulukursseille.

 

Riikka ja Riku Pelo ovat paitsi laulajia myös tottuneita esiintyjiä erilasilla musiikkiteatterin näyttämöillä. Riku Pelo on tullut tunnetuksi muun muassa neljän komeaäänisen miehen Virtuoso-yhtyeestä.

- Pidän ohjelmallisuudesta. Siitä, että konsertin läpi kulkee jonkinlainen tarina, punainen lanka, joka eteenpäin. Laulut kuljettavat tarinaa, vaikka vain löyhästi, eteenpäin, kertoo Riikka Pelo.

Pelot tekevät varsinaista työtään opettajina ja laulajina tahoillaan, mutta myös yhdessä musiikin tekeminen pariskunnalle on varsin mutkatonta.

- Heidän kanssaan on mahtavaa tehdä töitä. He ovat niin säteileviä ja ilmaisuvoimaisia taiteilijoita, joilla on hirvittävän hyvä heittäytymiskyky, Esa Ylönen sanoo kumppaneistaan.

Romanttisena kehyskertomuksena voidaan paljastaa, että ooppera aikoinaan pariskunnan yhdistikin. Molemmat opiskelivat eri kaupungeissa, mutta he kohtasivat eräänä kesänä Savonlinnan oopperajuhlien kuorossa.

Kotkaan, Riikan kotikaupunkiin, Pelot muuttivat kymmenisen vuotta sitten. Perheessä on neljä 5-13-vuotiasta lasta.

 

Konsertin säveltäjänimiä on muun muassa Wolfgang Amadeus Mozart, Pjotr Tshaikovski, Charles Gounod, Franz Lehar, Emmerich Kálmán ja Andrew Lloyd Webber.

Esiintyjäkolmikko vakuuttaa, että tarjolla on helposti kuunneltavaa musiikkia, josta nauttiminen ei vaadi klassisen musiikin tuntemista.

Konsertti alkaa 28.2. kello 18. Kantolan arkkitehtuuriin pääsee tutustumaan kello 17 alkaen.

Lippujen (á 15  euroa, sis. väliaikatarjoilun) ennakkovaraukset numerosta 044 244 7702.

 

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy

Vesa Levonen eduskuntaan! Vaalit 2019

Mainosta tässä!

Ota yhteys >

myynti@karhulalainen.fi