Pietiläisen ja Metson paljas totuus Junnusta

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 10.10.2018 - 13:02
Petri Pietiläinen, muusikko Heikki Kauppinen ja Juha Metso Junnu-kirjan julkistamistilaisuudessa Kotkassa keskiviikkona.

Karhulalaislähtöisten kirjailija Petri Pietiläisen ja valokuvaaja Juha Metson Junnu Vainio – Sellaista elämä on -elämäkerta julkistettiin keskiviikkona Kotkassa ja Helsingissä. Tekijät lupaavat ennen kaikkea sen, että kirja on rehellinen kuvaus myös Vainion elämän synkimmistä hetkistä.

Rakastetun sanoittajamestarin elämä ja teot kerrotaan ensimmäistä kertaa perusteellisesti ja salailematta. Tekijät päätyivät tutkimusmatkalle, jolla joutuivat selvittelemään myös kipeitä asioita, joista aikalaisilla saattaa olla päinvastaisia muistikuvia. Aiemmissa muisteluissa näitä on kierrelty ja jopa sensuroitu.

Tekijät lupaavat myös, että kirjassa on paljon ulottuvuuksia Junnu Vainiosta, joita kotkalaiset eivät ole tienneet.

- Jonkinlainen ilmiö tästä kirjasta tulee, ennustaa Juha Metso.

Metso kuvasi kirjan kohdetta neljä kertaa 80-luvulla työskennellessään Etelä-Suomi -lehdessä. Metson ura valokuvaajana oli tuolloin vasta alussa, kun taas Vainion elämä lähestyi yllättävää loppuaan. Kirjan kannessa Vainio on kuvattuna viimeiseksi jääneessä konsertissaan Kotkassa.

Kymmeniä haastatteluja

Vainion merkitystä ja hänen sanoitustensa salaisuutta on selvitetty kymmenillä haastatteluilla. Ääneen pääsevät Junnun vaimot, rakastajat, lapset, sisarukset, ystävät, siipeilijät ja häneen hullaantuneet. Kirjan sivuilla kohdataan niin Remu Aaltosen, Vesku Loirin ja Katri Helenan kaltaisia julkkiksia kuin lähibaarin karaoketähtiäkin.

Petri Pietiläinen ja Juha Metso lähtivät tekemään Junnun 80-vuotisjuhlan kunniaksi henkilökuvaa: mikä on Junnun laulujen salaisuus ja mitä hän merkitsee suomalaisille?

Kirja kirjoitti kuitenkin itsensä toisin. Tarinoita on yhtä paljon kuin kertojiakin, ja hyvin usein ne ovat ristiriidassa keskenään.

Matkaoppaana manttelinperijä

Kirjaprojektin muuttuneen luonteen vuoksi kotkalainen tekijäkaksikko päätyi kirjoittamaan itsensä mukaan, yhtenä uutena tarinana Junnun ympäriltä. Kolmantena pyöränä ja matkaoppaana – mutta ei sensorina – häärii Ilkka Vainio, Junnun poika ja manttelinperijä.

Vainion elämä ja ajatukset on siroteltu noin 2 500 sanoituksen joukkoon. Kuulijasta riippuu, katsooko Junnua hengellisyyden vai kapinan kautta. Hänen elämänkaarensa piirtyy kaikessa rehellisyydessään ja vaarallisuudessaan.

Rankan alkoholismin keskellä Junnu loi hienoja kappaleita. Raitistuminen toi uuden sävyn miehen sana- ja sävelkieleen. Se myös pelasti Junnun – mutta kaikki läheiset eivät selvinneet.

Kirjan kustantaja on Docendo. Kirjassa on 424 sivua kovissa kansissa.

 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy

Mainosta tässä!

Ota yhteys >

myynti@karhulalainen.fi