Sellumies on elämänsä sweetspotissa

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 29.09.2019 - 10:59
Timo Tidenberg johtaa Sunilan tehdasta esimerkillään. Hän haluaa haastaa itseään uuden oppimiseen.

Sunilan tehtaan johtajan huoneesta löytyy mies, joka voisi ulkoiselta olemukseltaan olla kuka tahansa tehtaan työntekijöistä: Timo Tidenberg on pukeutunut yhtiön työtakkiin, farkkuihin ja turvakenkiin.

- Kun työvaatteet ovat valmiiksi päällä, kynnys lähteä kentälle on matalampi, Tidenberg sanoo ja samalla harmittelee, että nykyistä useammin pitäisi ehtiä.

Pukeutumalla suojavälineisiin ja huomioväreihin hän on samalla yhtiön kävelevä slogan: ”kaikki terveenä kotiin”.

Työturvallisuuden korostaminen ei ole lainkaan liioiteltua. Sunilassa sattui pieniä vahinkoja kesällä kuukauden välein – tulipalo, vesivahinko, klooridioksidipäästö – mutta kiusallisesta julkisuudesta huolimatta Timo Tidenberg korostaa työntekijöilleen sitä, että hälytyskynnys on pidettävä matalalla.

Laadun ratkaisee ihminen

Työturvallisuuden lisäksi Tidenberg korostaa tehtaanjohtajana työntekijöiden jatkuvan koulutuksen merkitystä.

- Sellun tekemisessä laatu on tärkein. Lopulta ihminen ratkaisee, syntyykö laatua.

Digitaalisuus ja tekoäly auttavat paljon, mutta luovuudessa, kyvyssä yhdistellä asioita, ihminen on Tidenbergin mielestä toistaiseksi ylivoimainen. Osaaminen on pidettävä ajan tasalla koulutuksen avulla.

Epämukavuusalueella oppii uutta

Tidenberg aloitti Stora Enson Sunilan yksikön johtajana noin vuosi sitten elokuussa. Sisäisen haun tuloksena hän siirtyi Sunilaan Stora Enson Imatran tehtaalta, jossa hän työskenteli tuotantopäällikkönä kuusi ja puoli vuotta.

- Koko työelämäni ajan olen ollut sellutehtaassa. Nyt olen ns. sweetspotissa.

- Hain Sunilaan, koska työtehtävä tuntui mielenkiintoiselta ja pykälää entistä haastavammalta.

Tidenberg haluaa haastaa itseään, astua epämukavuusalueille ja innostavampaa ja motivoivampaa asiaa kuin uuden oppiminen ei hänen mielestään voisi olla. Siksi on luonnollista, että hän opiskelee parhaillaankin työn ohessa MBA-tutkintoa Aalto-yliopistossa

- Puoleentoista vuoteen ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia.

- Monialainen opiskelu on todella silmiä avartavaa.

Meri ja tuttu puheenparsi

Otaniemessä aikoinaan sellutekniikkaa opiskelleelle Timo Tidenbergille puunjalostusala lankesi osaksi myös verenperintönä, sillä hänen isänsä, ylimetsänhoitaja Veijo Tidenberg teki aikoinaan merkittävän uran Stora Enso Metsä Oyj:n ja sen edeltäjien palveluksessa, muun muassa aluejohtajana Haminassa.

Lapsuusvuodet Haminassa jättivät Timo Tidenbergiin vahvan tunnejäljen. Muutto Imatralta meren läheisyyteen Karhulaan olikin vaivaton ja puheenparsi tuntui kotoisalta.

- Oli itsestään selvää, että muutan myös asumaan paikkakunnalle ja sitoudun siihen, sanoo Rauhalaan perheineen asettunut Tidenberg.

- Muistan edelleen lapsuudesta meren tuoksun. Se on aivan erilainen kuin järven tuoksu. Se myös kuulostaa erilaiselta.

Metsään pitkälti liittyvät myös Tidenbergin harrastukset: juokseminen, suunnistus ja metsästys odottavat kuitenkin parempaa aikaa vuodenvaihteessa päättyvien opintojen jälkeen. Ja vene, jota ei ensimmäisenä Karhulan-kesänä ehditty vesille laskea.

 


 
 

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy