Vain itse tehtyä musiikkia

Käyttäjän Eija Anttila kuva Eija Anttila
Julkaistu: 20.03.2019 - 15:58
JTG esiintyy Kantolassa kokoonpanolla Olli Andersén (vas.), Jari Teilas Roope Gelhar, Sanna Pekonen, Kåre Raninen ja Kimmo Kupiainen.

Kotkalaisella Jari Teilas Groupilla eli JTG:llä on treenikämppä toimistotalo Otsossa Karhulan teollisuuspuistossa. Sunnuntai-ilta sopii monessa mukana oleville jäsenille parhaiten.

JTG harjoittelee seuraavaa esiintymistään varten, joka on Sunilan Kantolassa torstaina 28.3. Kantola soi! -konserttisarjan seitsemäs osa ei tarjoa cover-tulkintoja vaan JTG:n tekemää omaa musiikkia.

Pääosa kappaleista on Jari Teilaksen tai Sanna Pekosen käsialaa, Kimmo Kupiainenkin on säveltämiseen osallistunut.

Musiikintekijöitä yhdistää sielunkumppanuus ja hyvin yhteen hitsautunut ryhmä.

- On siinä myös kunnianhimoa. Mieluummin soitan ja laulan omaa musiikkia kuin covereita, sanoo kolmisen vuotta JTG:ssä laulanut ja kitaroita soittanut Sanna Pekonen.

Osa keikoilla esitettävästä musiikista on Teilaksen muusiikin harrastamisen alkuajoilta 80-luvulta, osa aivan uutta. Teilaksen ja Pekosen sävellystyylit poikkeavat toisistaan, mutta sointurakenteista löytyy myös samankaltaisuutta.

Pekonen on itse oppinut muusikko, joka aloitti muusikonuransa nainen ja kitara -yhdistelmänä. Se näkyy myös hänen sävellyksissään, kun taas Teilas on tehnyt musiikkia suoraan suuremmalle kokoonpanolle.

Teilas kuvailee JTG:n tyyliä maailmanmusiikiksi, eri tyylilajien sulatusuuniksi. Kappaleissa kuuluu rock, blues, afrorock, soul, folk, reggae.

Yhtyeessä soittavat: Jari Teilas (koskettimet), Sanna Pekonen (kitarat ja laulu), Olli Andersén (sähköbasso), Kimmo Kupiainen (sähkökitara), Roope Gelhar (rummut), Kåre Raninen (lyömäsoittimet) sekä David Arthur Hagan (lyömäsoittimet). Hagan ei pääse Kantolan konserttiin.

Konsertti alkaa 28.2. kello 18. Lisätietoja ja lippujen ennakkovaraukset: 044 244 7702.

 

Kotkan Lihamestarit toivottaa aurinkoista pääsiäistä!

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi artikkelia

Kirjaudu sisään

Rekisteröidy