Diivat ja Demonit hempeästi kesämekossa

Yleensä Diivat ja Demonit vetää rankkoja Hammond-riffejä ja vinkuvia kitaroita mustissa nahkavarusteissa, mutta elokuun alussa julkaistavalla videolla on kaikki toisin. Biisi on herkkä slovari ja pääosin Pyhtäällä kuvatussa videossa solisti Anna Suortti laulaa kesämekossa kauniissa maalaismaisemissa.

Karhulan ytimessä

Diivat ja Demonit treenaavat Karhulan teollisuuspuistossa. Elokuun viides päivä julkaistava Tatuoitu-kappale on puolestaan nauhoitettu ”Saunalaitoksella” aivan kanjonin kupeessa. Kappaleen nauhoituksesta ja tekniikkapuolesta vastaa Juuso Elminen. Itse kappaleen sanat ja sävelen on loihtinut basisti Juha Kärkkäinen. Laulu julkaistaan ainakin toistaiseksi ainoastaan sähköisessä formaatissa. Video tulee YouTubeen.

Kolmas kova yhteys Karhulan keskustaan on Sam’s Pub, jota yhtye pitää kotiareenanaan. Yhtye on soittanut ainakin kolme keikkaa Samin tunnelmallisessa kellarissa ja soittanee siellä tulevallakin talvikaudella.

– Haukka-baari oli ennen mainio keikkapaikka, sillä se oli vähän saman tyyppinen kuin Sam’s Pub, kertoo solisti Anna Suortti ja jatkaa, että hyvän keikkapaikan ei tarvitse olla suuri, sillä tunnelma ja kontakti yleisöön ovat tärkeimmät asiat.

– Onneksi Samin baari on ja pysyy, hymyilee Suortti.

Sam’s Pubin vahvuuksia tunnelman, yleisön ja mahtavan henkilökunnan lisäksi ovat bändin mukaan baarin oma äänentoisto ja firman puolesta toteutettava miksaus.

– Uusi julkaistava kappale on vähän erilaista musiikkityyliä, mutta kyse ei ole suunnan muutoksesta, vaan yhdestä biisistä, kertoo kosketinsoittaja Irina Kärkkäinen.

Laulaja Anna Suortti on samoilla linjoilla. Hänen mielestä kyky ja rohkeus tehdä erilaisia biisejä on yksi yhtyeen vahvuuksista.

Seuraavat sovitut keikat suuntautuvat Haminaan ja Anjalaan, mutta varmasti keikkoja on tulossa myös Kotkaan ja Karhulaan. Lisäinfoa löytyy yhtyeen kotisivuilta ja Facebookista.

Diivat ja Demonit:

Anna Suortti – laulu
Juha ”Jussi” Laitinen – kitara
Jaakko Toivonen – rummut
Irina Kärkkäinen  – koskettimet
Juha Kärkkäinen – basso

Kuva: Elokuussa julkaistava herkkä biisi kuvattiin maalaismaisemissa.

Pääosassa videossa on solisti Anna Suortti.

Oliko artikkelista hyötyä sinulle? Jaa se muille!