Kolmikulma ART: kesän toinen näyttely

Lehdistötiedote 2025

Kolmikulma Art on taidegalleria, kahvila ja tapahtumapaikka sekä kesäkirppis keskellä kaunista ja historiallista teollista puutaloaluetta Karhulan Kolmikulmassa. Järjestämme monipuolisen näyttelykokonaisuuden William Ruthin kadulla jo toisen kerran.

Kolmikulma ja Karhulan Teollisuuspuisto pääsi mukaan kansainväliseen historialliseen Teollisuusperintöreittiin. William Ruthin katu avattiin näin ollen yleisölle 10.5.2025.

Haluamme vaalia ja tuoda esille Karhulan Teollisuuspuiston pitkää historiaa Kolmikulmassa sekä tuoda sitä yleisön tietoisuuteen ja saataville Kolmikulma Art-taidenäyttelyiden ja sen ympärillä tuotettujen monimuotoisten kulttuuri-, musiikki- ja muiden työpajojen muodossa.

Vuonna 2024 Kolmikulma Artin työryhmä valloitti alueelta yhden tehtaan työntekijöiden asuintalona palvelleen vanhan puutalon, raivasi sen varastotarvikkeista, herätti talon jälleen henkiin ja avasi sen ovet yleisölle. Puutalossa järjestettiin Kolmikulman ensimmäinen taidenäyttely.

Ensimmäinen näyttely päättyy 4.7.2025. Näyttelyssä on ollut hyvin vieraita ja myös oheisohjemat on saavuttaneet yleisönsä. Teollisuuspeintöreittikin on herättänyt kiinnostusta.

Nyt onkin aika suunnata katse kesän toiseen näyttelyyn!

Uudet taiteilijat sisältävä näyttely avataan 10.7.2025 klo 11.00.

Kolmikulma Art toinen näyttely 10.7.- 8.8.2025.
Galleria osoitteessa William Ruhin katu 4, 48600 Kotka.

Avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 11-18 sekä viikonloppuisin klo 10-14.
Huom. Meripäivien aikana suljettu 23.-27.7.2025.

OHJELMISTO

HEINÄKUU

Viikko 27

3.7. torstai Darian workshop Paint&Chill klo 17-19
4.7 perjantai Jonna Jalo, Stand up esitys klo 18 5.7. lauantai, EKEYn esitykset

Klo 10.00, 11.00, 13.00, 14.00

10.7. torstai näyttelyn avajaiset

Avajaisohjelmaa

Viikko 29

16.7. keskiviikko, tutustuminen Asahiin. Tarja Paavola ohjaa klo 17

16.7. keskiviikko, kesäinen runoklubi. Riikka Luostarinen ja Ville Vanhala  klo 18-20

17.7 torstai, Darian työpaja klo 17-19

18.7. perjantai, Sarin ja Sofian kukkien sidontaa, työpaja klo 16-17

Henna Miettisen virkkaa ja neulo-kerho ja taiteilijatapaaminen

19.7. lauantai, tutustuminen Asahiin. Tarja Paavola ohjaa. klo 11

20.7. sunnuntai, Peräkonttikirppis,  klo 11-15

Simasuun korutyöpaja  klo 10-14

25.-26.7. Meripäivät, KIINNI

30.7. keskiviikkona, Lasten huovutusworkshop klo 11 ( Elina Tuittu)

ELOKUU

1.8. perjantai, Elements Brass Ensemble klo 17

2.8 lauantai, Tanssiklubi Kotkan Hyrrät klo 12

6.8. keskiviikko, kesäinen runoklubi. Riikka Luostarinen ja Ville Vanhala  klo 18-20

9.8.2025 Kolmikulma Soi musiikkitapahtuma

Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyy Kolmikulma Art:n somesta facebookista sekä instagramista.

Lisätietoja tapahtumista ja muusta antaa Sofia Virtanen

Oliko artikkelista hyötyä sinulle? Jaa se muille!