Kotkan Kaupunginteatteriin on valittu uusi kapellimestari ja markkinointipäällikkö

Kotkan Kaupunginteatterin uudeksi kapellimestariksi on valittu 1.12.2022 alkaen Jouni Bäckström. Paikkaa haki yhteensä 10 hakijaa, joista 4 kutsuttiin haastatteluihin ja koetehtäviin.

Tehtävissä testattiin mm. hakijoiden sovitustaitoja, laulunopetusta sekä orkesterin johtamistaitoja. Hakijoiden musiikillisen osaamisen taso oli erittäin korkea. Jouni Bäckström erottui hakijoista varsinkin vahvan ja pitkällisen teatterimusiikki-kokemuksensa perusteella. Bäckström on toiminut uransa aikana näyttämöllä niin laulajana, säveltäjänä, sovittajana, musiikkidramaturgina, käsikirjoitajana, kapellimestarina, kuoron johtajana sekä musiikin harjoituttajana. Hänen uransa kattaa lukemattomia vierailuja niin kaupunginteattereissa, oopperassa kuin vapaissa teatteriryhmissäkin. Hän on lisäksi työskennellyt paljon lastenteatterin ja -kulttuurin parissa. Koulutustausta sisältää laulu- ja säveltäjä -pääaineopintojen lisäksi lukuisia teatteriopintoja teatterin eri osa-alueilta. Jouni Bäckströn on tulevassa tehtävässään sitoutunut kehittämään Kotkan Kaupunginteatterin musiikkiosaamista entistä korkeammalle tasolle.

Kotkan Kaupunginteatterin uudeksi markkinointipäälliköksi on teatterin hallituksen päätöksellä valittu 7.11.2022 alkaen Mikko Rasanen.

Markkinointipäällikön paikkaa haki 14 hakijaa, joista 5 kutsuttiiin haastatteluihin ja koetehtäviin. Koetehtävissä testattiin mm. hakijoiden kykyä täysimittaisen produktiokohtaisen markkinointisuunnitelman laatimiseen. Mikko Rasasen valinnassa painotettiin hänen vahvaa myynti- ja markkinointikokemustaan sekä digitaalisen markkinoinin ja verkkokauppamarkkinoinnin osaamistaan. Rasasen vahvuuksiin kuuluu lisäksi Adobe-perheen graafisten ohjelmistojen ja erilaisten verkkoalustojen hallinta sekä sosiaalisia taitoja vaativa asiakaspalvelu -osaaminen.

Oliko artikkelista hyötyä sinulle? Jaa se muille!