Teatteri ei ole vielä löytänyt yleisöään koronan jälkeen, mutta vierailevat tapahtumat hellivät katsojia Kyminsuussa.
Hannu Lehtinen
Karhulan katujen lukuisat työmaat vaikeuttavat kulkua liikkeisiin. Samalla ne ovat hiljentäneet elämää torin ympärillä. Kanjonin suuntaan avautuu Karhulan kulttuurin sykkivä sydän Kyminsuu. Kulttuuritalo Kyminsuu tarjoaa elämyksiä pitkin syksyä ja tiedossa on joitain keväällekin.
Kyminsuun isäntä, Karhulan Työväennäyttämö, on perinteinen teatteri. Juuret ulottuvat 1900-luvun alkuun. Elinkaaren aikana on näkynyt monia nousuja ja laskuja.
–Meidän oma toiminta on murrosvaiheessa, sukupolvi vetovastuussa on vaihtumassa, kertoi puheenjohtaja Kasperi Kunelius.
Tällä hetkellä näyttämöllä on reilut 40 jäsentä, joista noin puolet avat aktiivisia. Pääosin aikuisille suunnatut esitykset on keskitetty Kyminlinnan kesäteatteriin. Se vetää harrastajia mukaan koko seudulta, ei vain omalta näyttämöltä. Yleisöäkin virtaa katsomoon laajemmin kuin vain Karhulasta tai Kotkasta.

Kyminsuussa on herkkuja tarjolla syksyn mittaan.
Lauantaina 19. lokakuuta 2024 lavalla on tarjolla Sydänystäväksi aikuinen nainen. Vierailuesityksessä lavalla Maarit Peltomaa ja Arla Salo. Esitys on musiikillinen ilta Paula Koivuniemen laulujen parissa. Tarinallinen musiikki-ilta esittää tähtiartistin tunnetuimpia lauluja. Esitys kertoo musiikin kautta rakkaudesta, uskosta rakkauteen, kaipauksesta ja pettymyksistä.
Maarit Peltomaa on juhlistanut 35-vuotistaiteilijajuhlaansa Rauman Teatterissa musikaalissa Paula.
Sunnuntaina 27.10. kello 15 alkaen Kyminsuussa on Karhulan soittokunnan Syyskonsertti – solistit esiin. Solisteina Tauno Seppälä, Soini Hellberg, Osmo, Katri ja Kirsi Rissanen sekä Rissasen vaskikvintetti.
Klassikkoja huokuvan konsertin ohjelmassa muun muassa Luostarin puutarhassa, Iloiset klarinetit, Kertomuksia Suomesta, Hymni rakkaudelle ja The Elephant and the Fly.
K-18 esitys on luvassa parhaimpaan pikkujouluaikaan. Burleskinäytelmä Perikunnan piinaavat palajstukset -kauhea komedia. Mukana on rohkeita naisia Lappeenrannasta, Kouvolasta, Jyväskylästä, Haminasta ja Helsingistä. Lauantaina 30. marraskuuta 2024 showtime on kello 19.00. Ovet aukeavat kaikille täysi-ikäisille.

Valmiiden esitysiltojen lisäksi Kyminsuuta on mahdollista vuokrata omiin tapahtumiin. Juhlat, kokoukset tai vaikka tilattava esitys ohjelmana. Kyminsuussa on valmiina esitystekniikka ja näyttämö. Myös keittiö on sovittavissa vuokralle. Paikkoja on peräti 295.
Keväällä Työväennäyttämöllä on suunnitelmissa nuorten ryhmän esitys loppukevääksi. Nuoriso- ja lapsiryhmä on aloittanut viime syksynä. Nuori vetäjä on innostunut mahdollisuudesta ja ryhmän vetämisestä. Haasteena teatterilla on kulujen kasvu. Vaikka kaupunki ylläpitää tilaa, on Karhulan Työväennäyttämön ylläpidettävä itse toimintaa, hoitaa siivoukset ja vahtimestaripalvelut.
–On myönnettävä, että vaikkapa katsomo vaatisi uudistusta ilmeeseen, Kunelius totesi.
– Penkit eivät taida olla ihan 50-luvulta, vaan olisiko ne uusittu 1990-luvun remontin yhteydessä, kun tila muutettiin teatterikäyttöön.
Kasperi Kunelius on Karhulan Työväennäyttämön nykyinen puheenjohtaja. Hän on ollut mukana periaatteessa syntymästä asti.
–Noin vuonna 2009 hyppäsin Kyminsuun tekniikkaan mukaan. Välillä elämä vei muualle, mutta nyt pari vuotta sitten olen palannut mukaan. Ensin piti tulla vain tekemään viimeinen produktio, mutta kohta sitä huomasi olevansa puheenjohtajana.
Harrastustoiminta teatterissakin kaipaa enemmän jäseniä, etenkin aktiivisia. Teatteria sinänsä voi tulla kuka tahansa tekemään ja kasvamaan sen mukana. Koko yhdistys kaipaa monenlaisia tekijöitä, ei pelkästään heitä, jotka haluavat esiintyä.
Ensi kesänä kesäteatteri Kyminlinnassa täyttää 30 vuotta. Suunnitelmissa on Hitti soikoon -revyy. Sen tuotantoa vasta valmistellaan. Ohjaaja ja esiintyjät on haussa.
Kaikkiin esityksiin saa lippuja Kulttuuritalo Kyminsuun lippumyymälästä keskiviikkoisin 11-15 ja osa on myös verkkokaupan myynnissä.
