Myllymuseo aukeaa Hurukselassa

Sunnuntaina 19.6. klo 14 vietetään Hurukselan myllymuseon kesäkauden avajaisia, jotka ovat samalla ensimmäiset juhlat museon uudessa paikassa. Osoite on Hurukselantie 1953 Seuratalo Soihtulan pihassa.

Ohjelmassa on puheita, musiikkia, runonlausuntaa, kansantanssia. Lisäksi on mahdollisuus tutustua museon kesänäyttelyyn ja Soihtulan sisällä valokuvanäyttelyyn, joka kertoo museon perustamisesta 1960-luvulla sekä museonäyttelyyn ”juhannusperinteitä” Kahvitarjoilu.

Historiaa

Myllyn alkuperäinen sijoituspaikka oli alempana Kyminjoenvarressa Ahvionkoskiin kuuluvan Martinkosken töyräällä. Myllyn vanhimmat osat ovat 1700-luvulta. Alasmylly oli viimeinen käytössä ollut vesimylly Kymijoen alajuoksulla.

Vielä 1920-luvun alussa kävivät Hurukselan kylän asukkaat Martinkosken myllyllä, mutta kun koski vuonna 1933 perattiin, mylly jäi toimettomaksi joen töyräälle.  Aika alkoi tehdä tuhojansa – mylly rapistui. Lopullinen tuho olisikin ollut väistämätön, elleivät hurukselalaiset olisivat ryhtyneet pelastustoimiin. Vuonna 1958-59 kotiseutuhenkiset kyläläiset perustivat museotoimikunnan, joka sai ja otti tehtäväkseen vanhan ja osin lahonneen vesimyllyn siirtämisen kylän keskustaan ja sen entistämiseen. Vuonna 1964 vietettiin Myllymuseon avajaisia.

Vuonna 2017 kiirastorstaina vanha myllymuseo siirrettiin Seuratalo Soihtulan pihaan muutaman sadan metrin päähän. Siirto kesti useita tunteja, kun vanha hirsirakennus piti varovasti irrottaa nykyisestä paikasta ja siirtää rekan kyytiin kuljetusta varten. Muuton syynä oli tontin vuokrasopimuksen päättyminen ja museon käytön helpottaminen.

Vuonna 2021 avattiin museo uudessa paikassa, mutta koronan takia avajaisjuhla siirrettiin pidettäväksi vuoden 2022 kesäkuussa

Oliko artikkelista hyötyä sinulle? Jaa se muille!